top of page
  • Tanja Suomalainen

Miksi lähdin mukaan politiikkaan?

Lähdin politiikkaan mukaan vuoden 2021 Kunnallisvaaleissa. Halusin päästä vaikuttamaan Oulun kaupungin liikunta- ja kulttuuripalveluihin. Halusin edistää, että julkiset liikuntapaikat ovat hyvässä kunnossa ja helposti kuntalaisten saatavilla.


Päätökseeni vaikutti se, että minua harmitti suuresti päätös, jonka mukaan asuinalueemme luistelukenttää ei voitu enää säästösyistä jäädyttää talvisin. Olimme olleet asuinalueen asukkaiden kesken useisiin otteisiin kaupungin eri virkamiehiin yhteydessä asian tiimoilta, mutta tuloksetta. Kukaan ei halunnut ottaa asiaa käsitelläkseen. Ajattelin, että jos en kuntalaisena voi tähän vaikuttaa, niin ehkä se onnistuu paremmin, jos pääsen mukaan kaupungin päätöksentekoon ja jopa mahdollisesti sivistys- ja kulttuurilautakunnan jäseneksi.

Asetin heti korkeat tavoitteet kunnallisvaaleille, eli päästä sivistys- ja kulttuurilautakunnan jäseneksi. Ajattelin, että onhan se haastava saada näin ensikertalaisena niin halutun lautakunnan paikka, mutta en antanut sen lannistaa vaan ajattelin, että kaikki on mahdollista.


Vaalit olivat koronavirustaudin vuoksi hieman erilaiset, koska vaalitelttoja ei voinut pystyttää eikä ihmisiä oikein voinut tavata. Mutta eipä minulla ollut omakohtaista kokemusta muunlaisistakaan vaaleista, joten kampanja oli tehtävä niissä raameissa mikä oli sallittua. Näin ollen kampanjani keskittyi markkinointiin sosiaalisessa mediassa ja lähialueen ihmisten kontaktointiin.


Eläissäni en ole ennen jännittänyt niin paljon ääntenlaskentaa kuin silloin!


Vaalit menivät mielestäni loistavasti, sillä sain yhteensä 285 ääntä! Äänimäärällä sain ensimmäisen varavaltuutetun paikan Oulun Kaupunginvaltuustoon Kokoomuksen riveistä. Luottamuspaikkajaossa sain haaveilemani sivistys- ja kulttuurilautakunnan jäsenyyden. Unelmani oli käynyt toteen!


Kunnallisvaalien jälkeen teimme alueemme asukkaiden kanssa aloitteen läheisen luistelukentän jäädyttämiseksi. Keräsimme aloitteeseen kymmeniä allekirjoituksia hankkeen puolesta. Seuraavaksi lähetin aloitteen sivistys- ja kulttuurilautakunnalle käsiteltäväksi, mutta vielä en ole saanut vastausta aloitteeseen kysymyksistäni huolimatta. Tällaisissa asioissa toivoisin kaupungin päätöksentekojärjestelmältä tehokkuutta. Sinnikkäästi jatkan kyselyä asian perään ja jään odottamaan päätöstä.


Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen on minulle tärkeää ja haluankin kannustaa ihmisiä huolehtimaan omasta terveydestään. Edelleen haluan edistää, että kunnat tarjoavat hyvät puitteet terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseksi ja ylläpitämiseksi. Esimerkiksi julkisten liikunta- ja hyvinvointipalveluiden tulee olla hyvässä kunnossa ja helposti ihmisten saatavilla. Kunnan tulisikin tarjota hyvät puitteet aktiiviseen elämään. Tarjoamalla esimerkiksi huolletut luistelukentät, hiihtoladut, avannot, lenkkipolut, ja luontopolut. Nämä ovat matalan kynnyksen terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen palveluilta, jotka ovat kaikkien kuntalaisten käytettävissä. Kun ihmisille mahdollistetaan liikunnan monipuolinen harrastaminen, niin samalla ehkäistään yhteiskunnan kuluja, jotka aiheutuvat ihmisten huonosta kunnosta ja terveydestä.


Miten sinä edistäisit terveyttä ja hyvinvointia?


bottom of page